Eikö tätä vois verrata vaikka ripariin? Mut, nyt se on ohi. Väsyttää niin maan pirusti, mutta pakko heti purkaa päästä kaikki ajatukset että voi iteki alkaa relaamaan. Uljas jo kuorsaa tuossa jaloissa...

 

Leiri alko perjantaina majoittumisella ja käytiin oman porukan kans läpi taustoja, huolia, murheita, turhia toiveita ja tavotteita. Keskustelu jatku yöllä yhteen ja siinä vaiheessa allekirjoittanut meinas nukahtaa pystyyn jo ja ilmotin, et mun on pakko päästä vaateriin tai mä en pääse lauantaina pellolle. Muutkin tuli sitten samaan tulokseen ja ei muuta ku unta palloon.

 

Lauantai-aamuna mentiin meille varatulle pellolle ja pettymys oli aikamoinen siinä kohtaa ku peltoja kattelin. Pelkkää sänki-peltoa! Mietin, et jos tähän jäädään niin mä siirrän itteni haku-mettään. Onneksi saatiin sitten kuitenkin hoidettua pellot "inhimillisen" 55 km:n päästä... Perillä sitten oottikin ihan taivaallisen hyvät pellot!

Tein Uljaksen ekaksi jäljeksi pitkän, pitkän suoran. Noin 70-80 metriä. Poika ajeli sen rauhallisesti matalalla nenälle, ei rynninyt eikä mitään muutakaan ylimäärästä. Uljas sai Aulilta (Kiminki? =kouluttaja) kehuja intensiividyydestä, rauhallisuudesta, tarkkuudesta ja muutenkin tavasta toimia. Oli oikeesti niin helppo jälki et eipä siihen oikeen muuta voinutkaan sanoa. Tähän asti tää oli Uljaksen paras jälki. Jatkoa onneksi tulee...

Päivän toiselle jäljelle Auli ehdotti sitten kulmaa. Uljashan ei oo kulman kulmaa ajanut, joten mua jännitti ihan sairaasti lähtä jälkeä ajeleen. Jälki itessään oli taas pitkä ja kulman tein silleen jyrkästi kaartamalla, en siis tiukkaa 90 asteen kulmaa. Poika lähti ajeleen jälkeä hyvin, ihan samalla imulla ku aamun ekaakin. Sit se lähti huomaamattaan kaartaan vasuriin jäljen mukaisesti ja olisitte nähneet Uljaksen ilmeen ku se yhtäkkiä näki mut silmäkulmassaan! Se oli aivan sen näkönen et 'voi vittu, miten sä siinä yhtäkkiä näyt! Mä varmaan tein virheen ku mamma näkyy!' Sit hullu tarkistaminen eteen et eikö se oikeesti mee tänne se jälki. En tehnyt mitään muuta ku seisoin paikalla ja annoin pojan ratkasta asian. Yhden tarkistuksen se teki ja totes et kyllä se vaan tänne meni, aika hauska juttu oikeestaan. Uljaksen ilmapuntari-häntä nousi siinä kohtaa tötterölle ku se keksi ratkaisun ongelmaan ihan ite. Ai ku olin ylpee!! Minun Uljas!

Päivä ei vielä tähän päättynyt vaan päätettiin vielä ottaa purut. Yleisöä oli ku olympialaisissa konsanaan, mut se ei Uljasta häirinnyt ja ihme kumma ei muakaan. Tehtiin lyhkänen treeni ku pojalla oli kuitenkin aika rankka päivä takana. Vähän sillä oli puhti pois, mut jaksoi kuitenkin vielä hyvin purutkin vetää ja löytypä tuota energiaa vielä Hilmankin kans purettavaksi.

 

Toka päivänä sit ajeltiin taas näille samoille pelloille. Mentiin kuitenkin eri kohtaan ja tällä kertaa alusta oli oikein kunnon savi-pelto jossa kasvo apilaa eikä voimakas tuuli helpottanut asiaa yhtään. Tää pohja osottautui kaikille koirille erittäin haastavaksi. Varsinkin pidemmälle ehtineet joutu kans ihan tosissaan ajeleen jälkeä ja kyllä sieltä yks koira kesken jäljen vietiin autolle huilaan, kunnes myöhemmin ajoi jälkensä loppuun.

Juttelin Aulin kans et minkälaisen jäljen teen Uljakselle. Hän ehdotti serpentiini-jälkeä jossa Uljas joutuu todella miettiin mihin se jälki menee ja tarkentaan hommaa vielä entisestään. Ok, kokeillaan. Tein taas tosi pitkän jäljen joka alko lyhyellä parin metrin suoralla ja sit alko kiemurteleen. Loppuun vielä viiden metrin suora ennen purkin kantta. Tälle jäljelle Uljas tuli vähän takki auki. Lähti hyvin paalulta ja lähti hyvin kaartaan vasemmalle ekaan mutkaan. Enää ei mun näkeminen häirinnyt vaan poika jäljesti todella hyvin. Tän ekan kaarroksen jälkeen Uljas lähti vähä menemään ku soitellen sotaan. Meni ohi seuraavasta kurvista ja jäin siihen poikaa pidättään et etpäs menekään. Siinä vaiheessa se katto mua 'et ei hemmetti nainen MITÄ sä oot tehny, ei meidän jäljet mee näin!!!' ja painoi taas pään ja hännän maahan ja alko ettiin. Löysi nopsaa jäljen ja samantien häntä taas nousi merkiksi et 'jes, mä osaan!' Sit taas häntä kuitenki painu maahan ja poika alko jäljestään ihan sairaan hyvin! Se ei ole ikinä koskaan tarkastanut tällä tavoin joka ikistä askelta! Siitä oikeen näki ku se imutti joka ikisen askeleen et mihin ihan oikeesti pitää mennä et 'tuo akkahan on ollut ihan hullu ku tämmösen jäljen on mulle tehnyt!' Siis kerta kaikkiaan, mä valun hunajaa ku mietin tätä jälkeä! Niin vaikea alusta, Uljaksen mittarilla vanha jälki ja täynnä kiemuroita eikä poika nostanut kertaakaan nenää maasta sen jälkeen ku oli tuon tuiman ilmeen mulle antanut! Saatiin kyllä tosi paljon kehuja tästä jäljestä ja todettiin et tälle päivää ei muuta. Uljas oli ihan tööt ton jäljen jälkeen. Se joutu oikeesti jäljestään eikä se harpponu yhenkään askeleen yli. Ihan loistavaa!!! Tää on Uljaksen paras jälki koskaan tähän saakka!

 

Saatiin kyllä leiristä tosi paljon irti. Uusia juttuja ja todellakin näki et poika osaa, haluaa ja ennen kaikkea kykenee jäljestään. Ne pelkät suorat on sille niin helppoja, et ei se niillä tunnu keskittyvän yhtään nyt kun näki mihin se oikeesti kykenee haastavissakin oloissa. Ja ihan selkeesti voi alkaa jälkiä vanhettaan. Lauantain jäljet oli noin 40 minuuttia vanhoja ja tää sunnuntain jälki oli noin 30 minuuttia vanha. Oon ihan innoissani kaikesta Uljaksen tekemisestä pellolla nyt parin päivän ajalta. Musta tuntuu et mentiin valovuosi eteen päin ja sain ihan sikana uutta intoa lähtä tamppaan pellolle. Taidan mennä sohvalle oikosalleen ja nauttiin tämän päiväisestä onnistumisesta! Mulla on maaliman paras koira!! 

 

Tässä pari kuvaa Leila Nurmikiven kuvaamana siltä meidän tämän päiväiseltä jäljeltä. Kuten näkyy, nenä on maassa ja töitä tehdään!