Aloitetaan ensin näillä iloisemmilla asioilla. Prinssi-Uljas on alkanut ihan tosissaan nostaa jalkaa. Kyykkypissoja ei juurikaan tule. Äiteen iso-pieni-mies. Tänään on aamun ukkostanut ja satanut ihan hulluna. Kaivoin koirien kuravaatteet esille ja olisi kyllä pitänyt olla kamera esillä kun Uljas tajusi mikä sitä odotti! Lassehan on tottunut pukeutuja, joten se nyt vaan vähä luimi kun tykkäisi nakkena painella, mutta voi Uljasta! On se vaan jotenkin aina hauskaa ja hellyyttävää kun vaatteet saa ekaa kertaa päälle. Uljas tosin on niin iso jo, et kauaa se ei tuota Ruun vanhaa kurapukua voi pitää. Täytyypi sitten hankkia jossain vaiheessa uusi. Mä kun oon niin laiska peseen ja kuivaan kuivaan koiria kurakeleillä, niin  oon helpottanut aikoja sitten hommaa ostamalla koirille kurapuvut. Saa Uljaskin oppia olemaan vesikeleillä vaatteet päällä, koska minen jaksa sitä kuran ja hiekan määrää sisällä eikä esim. aamuisin ehdi pesemään ja kuivaamaan koiria.

 

Mutta sitten tuo Lasse-boy... Lassehan on jo pidemmän aikaa oirehtinut pääasiassa pidätyskyvyn pettämisellä, spondyloosilla, levottomuudelle, kaihilla ja kuuroudella. Viime viikon torstaina oli tarkoitus lähteä Ouluun suoraan töistä päästyä ja mikähän se taas kotona odotti. Paskat. Ihan rehellisesti sitä ittiään. Torstain kohdalla sen viikon saldo oli neljä kakkaa sisälle, yhdet pissat ja muutaman kerran keskellä yötä paskalla käynnit. Soitin samantien Apexiin, et tuo koira pitää nyt tutkia kuonosta hännän päähän ja joku selitys on löydyttävä. Saimme maanantaiksi ajan lääkäriin.

 

Matkalla Ouluun Lasse oli todella levoton koko auto-matkan. Se itki ja läähätti peräkontissa ja me muut yritettiin helpottaa sen oloa syväjäädyttämällä itsemme +16-asteen sisälämpötilalla. Lauantai-aamuna olin lähdössä poikia käyttämään aamulenkillä ja samalla sekunnilla kun näin vanhuksen, tajusin et nyt ei oo asiat hyvin. Lasse tärisi ihan holtittomasti, sillä jopa kalisi hampaat, se jännitti koko kroppaansa ja ulisi jos joku tuli sen lähelle. Äiti kuitenkin otti pojan syliin tärisemään ja siihen se sitten jossakin vaiheessa rauhottui. Alettiin tutkia poikaa tarkemmin ja huomattiin että kivesten tilalla oli yksi iso rupimöykky joka oli pahasti tulehtunut. Ei muuta kuin Oulun ell-päivystykseen. Saimme antibioottista salvaa kiveksiin ja neuvon hakeutua kives-syöpä-tutkimuksiin.

 

Maanantaina sitten oli lääkäri. Lääkäri sulki heti pois kives-syöpä-arvion. Pallit oli lähteneet parantumaan voiteella ja mitkään rasvathan ei syöpiä paranna. Pidätys-vaikeuksiin oli olemassa lääkettä, mutta mutta... Se auttaa pissavaivoihin ja paremmin  narttu-koirille. Lääkäri kuitenkin kokeeksi sitä määräsi vaikkei uskonut siitä mitään apua olevan. Oireet kuunneltuaa se epäili Lassen pidätysvaivojen johtuvan dementiasta. Se ei vaan yksinkertaisesti muista pidättää. Kysyi, onko muita oireita ollut jotka voisi selittää tätä ja tajusin, että onhan niitä. Me kun ollaan ajateltu että se on vaan niin vanha ettei se jaksa välittää sille asetettuja sääntöjä, mutta jos se ei tosiaankaan muista niitä.

 

Levottomuutta lähdettiin selvittämään veri- ja pissakokein jos niistä löytyisi jotain syytä. Ensi viikolla kuulemme tulokset niistä. Lääkäri myös tutki Lassen eturauhasen ja totesi sen hieman kovaksi joskaan ei hälyttävän isoksi. Varmuuden vuoksi eturauhanen päätettiin kuitenkin ultrata. Rauhanen olikin ihan normaali, mutta Lasselta löytyi virtsa-kiviä. Iän ja oireet huomioon ottaen, kirurginen hoito ei ole Lasselle vaihtoehto joten ainoa keino on vaihtaa ruoka lääkeruokaan joka toivottavasti kiviä liuottaisi. Lääkäri epäili lauantaisen sairaskohtauksen olevan virtsa-kivistä johtuvaa kun kerroin ja kuvailin Lassen tilaa. Myöskin jatkossa Lassen virtsaamista tulee seurata tarkasti, koska jos kivet lähtee liikkeelle ja jää jumiin penis-luuhun niin se on samantien Lassen menoa. Lääkäri kehotti vakavasti miettimään kuinka kauan jaksaa Lassen kanssa enää elää. Sille kun ei ole mitään tehtävissä, joka sen parantaisi tai tekisi nuoreksi.

 

Itkun kanssahan sieltä kotiin ajeltiin. Kyllähän minä tiesin että kun ikää on 12 mittarissa, niin kyllä se alkaa loppu lähellä olemaan. Täytyisi vaan jaksaa se viimeinen soitto soittaa. Lasse on kyllä ikäisekseen vetreä ja hyvässä kunnossa, mutta kuinka kauan. En haluaisi odottaa sitä päivää kun se romahtaa täysin vaan haluaisin päästää sen saappaat jalassa lähtemään. Se on ollut niin hyvä koira koko elämänsä, että sen olen pojalle velkaa. Jussihan ei millään raskisi Lassesta luopua. Se haluaa yrittää uutta ruokaa, rauhoittavien lääkkeiden syöttöä mitä Lasselle määrättiin levottomuuteen, pissa-lääkettä joka ei auta. En tiedä, nämä on näitä elämän vaikeita päätöksiä. Tämä viikko on kyllä tuntunut pitkästä aikaa helpolta, saldona "vain" yhdet kakat sisälle, yhdet autoon, yhdet pissat sisälle ja yksi keskellä yötä ulos-pääsy...  Kyllä hieman epäreilulta tuntuu, jos tästä talosta joutuu kaksi koiraa vuoden sisällä lopettamaan. Johan siitä on neljä kuukautta kun Ruu lähti. Kyllä voi elämä olla joskus vaikeaa.