Heippa ihmiset!

 

Tällä päivämäärällä pyhästi lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön, siirtää Uljaksen treeni-blogin virtuaaliseen muotoon. Tarkoitus olisi seurata treenien kehitystä, Uljaksen kasvua ja muutenkin jakaa kuulumisia, kaikkea kun ei aina muista kertoa, niin täältä voi halukkaat käydä kuulumiset lukemassa ja kommentoimassa. Ruun treenit jaksoin monen vuoden ajan pikku-tarkasti raportoida ja samaan olisi tarkoitus Uljaksen treenien kohdalla pyrkiä. Käytäntö osoitti tuon kirjaamisen ihan järkeväksi, tuli aina kotona treenien jälkeen perinpohjaisesti mietittyä mitä tulikaan tehtyä ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ehkä tämä alkaisi samallalailla toimimaan Uljas-Puljaksenkin kanssa.

 

Heti alkuun voisin tehdä pienen tilanne arvion kolmesta viimeisimmästä treenistä, jotta pääsee kirjoittamisen kanssa jälleen vauhtiin.

 

Torstait on meillä haku-päiviä. Mentiin Oittaalle kalliokkoon treenaamaan, ja koska tuuli niin mukavasti, päätin tehdä pojalle ensimmäiset tuuli-ilmaisu-treenit. Ensimmäinen maalimies (tai -nainen...) oli Heidi. Heidi kiersi kaukaa myötätuulessa piiloon ja me vastaavasti lähdettiin vastatuuleen käveleen ja etsimään. Uljas hiffas jo ensimmäisellä kerralla mistä on kyse. Toinen oli hauskaa seurattavaa, kun nenä ylhäällä nuuhki ilmaa niin että posket vaan hölsky poikaa kun takaapäin katselin. Sai muuten ihan tosissaan pitää remmistä kiinni kun toinen oli niin täpinöissään haistelemassa ilmaa. Kolme maalimiestä löytyi helposti ja tämän kertainen treeni oli tässä. Uljas ei olisi millään halunnut lopettaa, se kun oli sen mielestä niiiiiiin kivaa! Jos Uljas veti minua metsässä, sain minä vetää Uljaksen metsästä, poika kun ei olisi millään halunnut kolmeen maalimieheen hommia lopettaa. Ohjaaja oli ihan super-tyytyväinen pikku-ukkoonsa!

 

Lauantaina käytiin nopeasti kentällä tottistelemassa. Otin vaan Uljaksella lyhyen kierroksen, saalistusta nakin perässä ja välillä kesken saalistuksen istumisia. Treenattiin myös seuraamisen perusasentoa. Uljas kun on temperamentiltään hyvin rauhallinen ja verkkainen kaveri, en halua kentällä toistaiseksi opettaa mitään uutta. Opetellaan kotona olohuoneessa ensin matalassa vietissä rauhallisesti asiat, ja kun mennään kentälle, pidän huolen ettei tule yhtään kuolleita hetkiä ja poika tekee koko ajan kunnolla hommia. Kunhan poika alkaa paremmin hallitsemaan käskyt, sitten aletaan niitä ottaan mukaan kentälle. Nyt vaan leikitään ja ollaan aktiivisia ja tehdään mitä osataan sata varmasti.

 

Tänään sitten tampattiin pellolla. Uljashan ei ole ollut pellolla kuin viimeeksi toukokuussa ennen jalan murtumista. Tein pojalle noin 70 metrin suoran jäljen. Edellisestä jäljestä viisastuneena, tultiin pellolle ilman kirkuvaa nälkää. Tuotti muuten tulosta... Poika ajoi elämänsä jäljen! Nuuhki joka askeleen, söi namit, jäljesti suoraan mitä nyt pari kertaa oikaisin, remmi oli pääosin löysällä jalkojen välissä! Missä välissä se oppi tuon homman, kun ei mitään olla tehty? Hauska oli myös huomata, että Uljas selvästi tietää jo meidän viritys-sanat. Kerroin autolla, et nyt mennään ajamaan jälkeä, niin kaveri kun pääsi ulos häkistä niin nenä kävi jo asfaltilla ennen ku edes päästiin pellolle! Lisäksi pikku-mies jäljesti paalulle vaikkei siihen matkalle mitään nameja oltukaan kylvetty. Seuraavalle kerralle vaan pidempää jälkeä!

 

Mutta näin on saatu taas tämä tarinan kerronta käyntiin, huomenna taas jälkien jälkeen lisää asiaa!